keskiviikko 31. elokuuta 2011

Koirapuistossa

Lähdettiimpä yksi kaunis ja vilpoinen päivä koirapuistoon kavereiden kanssa. Mukana Bond, Junnu, Mino ja Luna + Muiden koiria, joita sattui puistoon tulemaan. Bond tapansa mukaan pelkäsi Junnua. Jotenkin se aristaa noita sakemanneja, tyhmänä ja tietämättömänä itsekkin semmoinen :D Ihan karvat pystyssä oli kun tavattiin eka kerran...

Bond, "Joku koira" ja Junnu
Pallon hakua. Kukaan ei Junnulta uskaltanut palloa pois ottaa ja Minolla oli ihan omathuvit juoksennella vaan...
Junnu, Luna ja Mino
Bond sekosi päivän päätteeksi :(

lauantai 27. elokuuta 2011

Saana 3v.

Saanalla oli torstaina 3-vuotis synttärit.
Varasin Saanalle maanantaille eläinlääkäri ajan, jossa koira rokotetaan ja vihdoin ja viimein sirutetaan.

Huomenna lähdetään jälkeilemään ja mahdollisesti maanantai iltana seuraamaan TOKO-treenejä. :)

Vasta Saana oli näin pieni! =)

perjantai 26. elokuuta 2011

Match Show nro. 2


Heh. Kuvien perusteella Bond ei seissy
kertaakaan kunnolla

Oman vuoron odottelua



Eilen oli Bondin kolmannet mätsärit, ja ne meni odotettua paremmin. Päästiin paikanpäälle ja saatiin Bondille numero. Siinä innolla ooteltiin omaa vuoroa kehään, kun huomasin, että meitä vastassa on semmonen yli kiltti ja söpö rotikka narttu, joka ollaan tavattu koirapuistossa!!! Minä jo totesin että "Taas tulin turhaan!". Kun sitten mentiin kehään, ja minä pienessä paniikissa kompastuin koiran hihnaan, tiputin sen kädestä, koira innostu liikaa tuomarista ja niin edespäin, niin silti saimme punasen nauhan! Olin ihan täpinöissä, Bondin eka punanen nauha!

IP punaisten neljä viimeistä kilpailiaa

Siinä sitten aikaa kuluteltiin, kun piti odotella punasten kehää. Ja aika meni tosi hitaasti, mut sieltä se tuli. Siinä Bond meni tosi nätisti, ja niinhän siinä kävi, että voitettiin isojen pentujen punaset. Köh köh, vähän brassaillen BIS kehää odottelemaan. Siihen vasta aikaa menikin. Koira ja omistaja väsyi ihan täysin, ja kun kehä alkoi, Bond ei enää jaksanu keskittyä yhtään, raukka olis tahtonu vaan istua kokoajan, kyllä sitten piti antaa lupa vauvvalle vaan olla, kun ilmekkin oli jo semmonen, että ei millään jaksanu enää olla kehässä.

BIS kehän koiria

Päivän palkintosaldo oli siis Isojen pentujen punaisten ykkönen ja BIS kakkonen. Ja mamma on ylpee <3


Päivän palkinnot

tiistai 23. elokuuta 2011

Kesän muistelua

Tulipa huomattua, etten ole kesä- enkä heinäkuussa postannut ollenkaan.
Kesä on mennyt töitä tehdessä ja Saanan kanssa ei olla tehty juurikaan mitään, toisin sanoen nähty koirakavereita ja laiskoteltu.

Uusi kissanpentumme (joka ei kyllä enää kovin pentu ole) sai nimekseen Peppi Olivia, mutta Pepiksi me sitä kutsuttakoon. Kissasta on tullut koko perheen silmäterä. :)

Kameraan ei paljoa kesältä jäänyt kuvia, mutta alla on hieman kuvasaldoa Saanan ja Pepin kesästä.

 Katsokaa ku Bondistakin on jo kasvanut iso poika! Saana esittää hyvin loukkaantunutta.

Leikittiin me koirakamujen kans...

Ja laiskoteltiin..

Ja käytiin haistelemassa jälkeä, tosin melko huonolla menestyksellä.





Suuri metsästäjä vaanii saalistaan...

ja metsästäjä havaitsee saaliin..

mutta valitettavasti suuri metsästäjä huomataan.

Ensi sunnuntaina menemme Tytin ja Bondin kanssa Suonenjoelle jälkeilemään muun ryhmän mukana :) Nähtäväksi jää mitä koirakaksikko tajuaa jäljestämisestä :D