maanantai 23. toukokuuta 2011

Ystäväni Vilma koira :)

Eilen oli niin nätti päivä, joten päätin kuvata Vilmaa ja Saanaa. Vilmasta kuoriutui oikea linssilude ja sitä olikin helpompi kuvata, kuin Saanaa, joka karttaa kameraa viimeiseen asti. Alla on sitten kuvaa kuvan perään.

Vilma kävi lammessa uimassa, mutta Saana tyytyi jäämään kuivalle maalle. Sitä päivää tuskin koskaan näen, kun Saana menisi vapaaehtoisesti uimaan. :D

Vilmalla oli juuri 7-vuotis synttäritkin =)






Lentävä lintukoira :)

Uusi perheenjäsen


Meille saapui lauantaina uusi tulokas. Pennun nimestä emme ole päässeet vielä yhteisymmärrykseen, mutta tänään pennusta kuoriutui oikea ihmisten rakastaja. Kehrää ja haluaa olla sylissä ja on tosi seurallinen. :) Tänään pentu pääsi ihmettelemään myös perheemme muita eläimiä, joista Saana havaittiin kivoimmaksi kamuksi. Leikkasimpa minä pennun kynnetkin tänään, koska ne olivat tosi pitkät (kuten kuvistakin huomaa)...



maanantai 16. toukokuuta 2011

Verijälki ja Saana



Saana "kaadolla"
Kuten Tytti jo aiemmin kirjotiti, kävimme verijäljellä koirien kanssa. Saanan suoritus hyvä, alussa oli vain hieman ihmettelemistä että minnekkä päin pitäisi lähteä. Ostin kotiin verta tarkoituksena vetää tänään verijälki, mutta kas kummaa aamulla alkoi satamaan vettä ja jäljen tekeminen tältä päivältä voi unohtua. Yritetään huomenna uudestaan paremmalla menestyksellä. Laitan alle pari kuvaa lauantaista :-)


Davyn ilme.. :D

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Verijälkeä Bondin tapaan

Käytiin eilen Kamssun luona koiria riehuttamassa. Mukana oli myös Deivi ja Saana.

Saana ja Bond näki toisen kerran, kun eka kerta ei menny ihan toivotusti. Mutta nyt! Koirat oli kun parasta kaveria! Ja Saana oli huippu leikki kaveri kun ei ollu liian raju pennulle :)


Kaikki kaverukset :)

Saana näyttää vähän kaapin paikkaa :D

Pyllähti portaalta alas :(

Oli vauhtia niin että mentiin vähän mukkelis makkelis :)

Velemu<3

 Mutta, ei päivä niin lyhyt ollut. Mentiin myös verijälkeä. jonka Deivi ja Saana osas tosi hyvin, vois sanoo että täydellisesti :) Tässä sitten Bondin suoritus kuvina.

Eli nenä maassa mentiin kokoajan.
Okei, okei... Palataampa todellisuuteen... Jälki oli lähes kokoajan tätä...

Eihän se vauvva tajunnu mitä ois pitäny tehhä :( Mutta eiköhän se vanhempana tuon opi :)
Semmonen päivä. Oli mukavaa ja koirakin oli väsyny illalla :)

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Nenäpunkkeja ja auringon paistetta. :)

Huomasin reilu viikko sitten, että Saana aivasteli ja tirskutteli mahottomasti. Tiesin sen varmaksi nenäpunkiksi, koska sitä on ollut Saanan koirakavereissakin lähiaikoina. Soitin eläinlääkärille ja sain suoraan puhelinreseptin apteekkiin. Saana sai lääkettä nimeltään Stronghold. Laitoin yhden ampullin eilen Saanan niskaan ja kahden viikon päästä on uusinta. Ja mielestäni Saana voi jo nyt paljon paremmin, joten lääke on tainnut tehdä tehtävänsä.



Kuvailin Saanaa eilen ulkona, kun sattui niin nätti päivä. :) Illalla se pääsi leikkimään Vilma-koiran kanssa.

Kevättä rinnassa :D





Saana kävi pesulla viime viikolla. Aika säälittävän näkönen... :D
Ja ilouutisia! Meille tulee kahden viikon päästä kissanpentu! Koko perhe odottaa uutta tulokasta innoissaan :-)

lauantai 7. toukokuuta 2011

Tampereella

Hieno seuraaminen. Bond 10vk
Tultiin Bondin kanssa viikonlopuks Tampereelle käymään, äitini luokse. Noh, Bondilla ei ole ollut ihan helppo viikonloppu. Aamulla sai kissoilta kyytiä, ja tulos oli paljon itkua ja verta silmästä! Meinasin saaha sydän halvauksen, kun säikähin niin paljon! Onneks kynnet osu vaan silmäkulmaan, ja veren vuoto lakkas hyvin, mutta siitä jäi sotavammaks turvonnu vilkkuluomi, joka ehkä ajan kanssa laskeutuu :)

Noh, loppu päivä menikin Bondilla lepposesti nukkumisen merkeissä, kun minun oli pakko päästä Ikeaan ostoksille. Mutta pääs Bond pitkälle lenkillekkin rantaan, josta saavuttiin just ja poju on ihan väskä. Näki sorsiakin eka kerran! Ei tajunnu mitä ne on :)




Ensimmäiset sorsat. Huomatkaa komea uusi panta! :D