Sunnuntaina oli Iisalmessa Match Show, jossa käväisimme. Saimme sinisen nauhan, emmekä sijoittuneet. Saana oli taas paikalle mentäessä ihan ihmetyksestä sekaisin ja yritti säntäillä sinne tänne karkuun. Odotimme kehään pääsyä reilun tunnin ajan ja Saana kerkesi siinä ajassa jo rauhoittua hieman. Kehässä se käyttäytyi ihan nätisti, eikä liiemmin vetänyt hihnassakaan. Kiva reissu oli ja koiria luokassamme oli yli 50 ja mukaan mahtui vaikka minkä rodun edustajia.
Kävin ostamassa Saanalle torstaina Nutrolinin ravintoöljyä, joka sisältää omega-6 ja omega-3 rasvahappoja. Ravintoöljystä pitäisi tulla terveempi iho ja polkuanturat, sekä turkin pitäisi kiiltää. Saana on syönyt sitä nyt viisi päivää, annostuksena se saa kerran päivässä 2 teelusikallista öljyä. Ostin öljyä lähinnä sen takia, että Saanan turkki hilseilee näin keväisin. Toivotaan, että tämä auttaa.
Minulle on myös sanottu "parilta" taholta, että Saana olisi hieman lihonut. :D Käytin sitä vaa'alla ja se näytti Saanan painavan 18kg, joten yksi kilo oli tullut lisää painoa. Laihutuskuuri on aloitettu ja Saana on kuulemma hieman nyt laihtunut laiharin ansiosta. Laiharilla se on ollut nyt reilun viikon ajan. Ilmojen lämmetessä päästään pyöräilemään ja kehittämään Saanan kuntoa parempaan. :)
Koiran omistajalle nämä ilmat eivät ole olleet suotuisia. Ainakin meillä olemme joutuneet melkein joka lenkin jälkeen käymäään pesemässä Saanan tassut ja kuitenkin sitä kuraa ja hiekkaa tuntuu kertyvän lattioille... Ja ensi kuussa sitä pitäisi jo laittaa Saanalle punkkikarkotteetkin iholle.
Torstaina päästään lenkkeilemään Sini koiran kanssa. :) Kuva otettu viime keväänä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti