Ensimmäinen koirani.

Hankin Saanan ollessani 9. luokalla. Näin netissä ilmoituksen jossa myydään sekarotuinen koiranpentu, jolloin laitoin sähköpostia Saanan kasvattajalle. Koira oli mielenkiintoisesta yhdistelmästä, sillä olin aina ollut kiinnostunut suomenlapinkoirista. Etenkin niiden ulkonäkö oli kovasti mieleeni. Suunnitelmissani oli, että haluaisin koiran, jonka kanssa voisin tulevaisuudessa harrastaa agilityä.

Saana oli minulle tullessan 9 viikkoinen. Muistan kun olin kaupassa ostamassa koiralle tarvikkeita, niin siinä vaiheessa sitä käsitti että hitto vie, mulle todellakin tulee koira jota olen vuoden päivät halunnut.
Elin ensimmäiset viikot pilvilinnoissani, piittaamatta siitä,että kun heräsin niin koira oli päättänyt tehdä pissejä ympäri kämppää.




Saanan ensimmäinen päivä kotona

Sosialistin Saanaa kaikkeen mahdolliseen jo ennen ensimmäisiä rokotuksia. Voi kuinka se oli ihmeellistä kävellä ensimmäistä kertaa autotien viertä, kun koiranpentu tutisi ja vapisi pelosta ja jännityksestä Autossa matkustaminen toimi tällöin hienosti.

Koiran ollessa noin 8 kuukauden ikäinen huomasin ensimmäiset ongelmat. Koira muuttui yht' äkkiä. Matkustimme siinä vaiheessa viikonloppuisin aina junalla tai linja-autolla ja koira oli siis niihin tottunut. Kiinnitin kerran huomiota siihen, mitenkä koira tärisi ja läähätti linja-autossa ollessamme (eikä sillä matkustuskerralla tapahtunut mitään erikoista, miksi koira olisi voinut olla pelotilassa). Siitä alkoi Saanan auto/juna kammo.

Saana on ollut pennusta asti myös kova vetämään hihnassa. Minulla ei ollut käsitystä miten vetämisen saisi opetettua pois, mutta selattuani monta päivää nettikeskusteluja löysin joitakin ihan kokeilemisen arvoisia vinkkejä. Mm. että kun koira kiskaisee, jää paikallesi ja odota niin kauan kuin koira myötää. Tästä ei ollut meille ikinä apua ja turhauduin jossain vaiheessa jopa asian opetteluun.

Kun Saana oli 1,5vuotias menimme sitten ongelmakoira kouluttajalle remmikäyttäytymisen vuoksi. Tässä vaiheessa Saana myös rähjäsi joillekkin ohikulkeville koirille. Saimme hyviä vinkkejä kouluttajalta neljän tunnin aikana. Saana jopa toimi paremmin viimeisellä kerralla ja sain koiran huomiota itseeni. Harjoituksemme oli, että aina kun koira kiskaisi, vaihdoin heti suuntaa ja koiran täytyi seurata minua. Kun koira oli vierelläni, saatoimme vaihtaa suuntaa takaisin. Muiden koirien ohitukset hoidimme joko kiertämällä heidät tarpeeksi kaukaa, tai jäämällä istumaan ja yritin saada koiran huomion itseeni. Paljon palkkausta ja kehuja, kun koira teki oikein.

Voin myöntää myös oman laiskuuteni. Aikani jaksoin aina tiettyä harjoitusta ja kun harjoittelu ei tuottanut tulosta, väsyin ja lopetimme harjoitukset. Tästä syystä remmissä vetäminen ei ollut lähtenyt kokonaan pois, vaikka parannusta Saanassa olikin tapahtunut.

Hankin Saanalle viime kesänä kuonopannan, jota olen käyttänyt vain paikoissa, joissa tiedän sitä tarvitsevani. Tästä on ollut paljon apua ja tarkoituksena olisi kuonopannan avulla kitkeä pois vetäminen ja jossain vaiheessa ottaa kuonopanta kokonaan pois käytöstä.

Koska Saana on elänyt koko pienen elämänsä maalla, ei me kaupungissa olla paljoa käyty. Saanalle muodostui myös jo ennen vuoden ikää kammo paikkoihin, joissa on paljon liikennettä, ihmisiä sekä melua. Asian vika on siinä, etten vienyt Saanaa pentuna sosialistamisiässä tarpeeksi kaupunkiin tms. Mikäli menemme lähellekkään kauppaa tai muuta paikkaa, missä on paljon melua Saana alkaa vaistomaisesti vetämään toiseen suuntaan ja koiraa on todella vaikea hallita tällöin. Tämä tulee varmasti olemaan meillä elinikäinen ongelma, mutta pikku hiljaa hyvä tulee. Pystymme jo nykyään kävelemään taajamissa, ilman että Saana saa kauheita sätky kohtauksia.

Jo pennusta saakka Saana on myös ollut todella alistuvainen muille eläimille ja ihmisille. Esim. talomme kissat ovat koiraa ylempänä. Joitakin vieraita ihmisiä Saana menee tervehtimään maata pitkin alistuneena. Mutta kiltimpää koiraa en ole koskaan nähnyt. Pienimmät siskoni ovat 2- ja 4-vuotiaita ja Saana osaa olla lasten kanssa todella nätisti. Se on myös kaikkia ihmisiä kohtaan niin kiltti ja monet ovat hämmästelleet kuinka Saana ei sisätiloissa hauku juuri ollenkaan.

Saanan arkuuden takia emme ole voineet harrastaa agilityä, vaikka siitä haaveilinkin pari vuotta sitten. Alkeiskurssilla huomasin, kuinka koira pelkää osaa esteistä ja esimerkiksi keinulle Saana ei suostu menemään ollenkaan, koska se pitää niin kovaa ääntä. TOKOa olemme harjoitelleet alkeiskurssin verran ja jatko kurssille olisi tarkoitus mennä. Omassa pihassa tykkäämme sitä harrastaa, sillä kisaamaan meistä ei koskaan ole. Saanan hermot eivät kisatilanteissa pitäisi suuren yleisön takia. Saanassa olisi ehdottomasti potentiaalia jälkeen, sillä sillä on uskomaton hajuaisti ja se seuraa mielellään riistaeläimen jälkiä. Olen kerran vetänyt metsään verijäljen ja Saana ymmärsi heti sen idean. Koiran hermot kuitenkin kestävät kursseilla käymistä, joten me yritetään kursseilla silloin, kun niitä järjestetään.

Ensimmäinen koira opettaa paljon. Voin rehellisesti myöntää, etten ole tehnyt kaikkea oikein koirani sosialistamisessa ja koulutuksessa. Mutta seuraavan koiran kohdalla osaan tehdä asiat toisin ja tiedän mitä asioita pitäisi vahvistaa. Saanalla pitäisi olla myös paljon vahvempi luoksetulo, sillä neidillä on hieman valikoiva kuulo.

Myöskään koira-arki ei ole aina ollut niin ihanaa, kuin sen kuvittelin olevan ottaessani koiranpennun. Koiran kanssa on pakko mennä ulos, oli millainen sää hyvänsä. Koiran ottaessa kannattaa myös ymmärtää se, että se rajoittaa paljon menemisiä ja koiralle voi olla vaikeaa saada hoitaja reissujen ajaksi. Ainakin omalla kohdallani Saana on minun mukanani aina reissuissa. Yhtään päivää en kuitenkaan vaihtaisi pois ja olen monesti iloinnut sitä, että huomasin netissä ilmoituksen Saanasta ja otin yhteyttä kasvattajaan. Paremaa koiraa en mistään olisi voinut saada!



Minä ja Saana v. 2010 kesällä.
ps. kiva ryhti mulla...