Saana leikkii kuollutta
Itse en tätä temppua Saanalle opettanut, mutta nopeasti parista toistosta Saana sen oppi.
Saana menee minun ympäri
Ei ehkä niin hieno tai erikoinen temppu, mutta sen voisi yhdistää vaikka koiratanssiin tms.
Saana pyörii ja hyppää
Tavallisia temppuja. Pyöriminen oli Saanalle melkein ensimmäinen temppu, jonka sille pentuna opetin.
"Pelottaako"
Itse keksitty temppu, jonka opetin Saanalle Karoliinan kanssa.
Saanaa hävettää
Tämä on ehdottomasti Saanan lempitemppu; silloin kun Saana sattuu kerjäämään, niin se alkaa itekseen esittelemään temppujaan ja häpeäminen on yksi niistä.
Kurre
Tämän tempun opetin Saanalle joskus "vahingossa".
Saana huiskuttaa
Temppu oli aikasemmin paljon hienompi, mutta Saana päätti ite yhistää huiskuttamiseen häpeämisen, siks se siis vilkuttaa vähä oudosti. :D
Eilen Davy ja Karoliina kävivät meillä. Saana pääs pitkästä aikaa leikkimään toisen koiran kanssa, tosin sen leikkiminen oli sitä että se kaiveli kuoppia itekseen pitkin pihaa ja jahtaili lumipalloja joita sille heitettiin. Davy olis halunnu leikkiä Sampulan kanssa, mutta Saanalla oli muuta tekemistä. :D Täällä Savossa on ihan kauhet pakkaset ja ei paljoo turhaan ulkona huvita olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti