tiistai 8. helmikuuta 2011

Julian eläinkatraan esittely.

Olen 21-vuotias onnellinen koiran ja kahden kissan omistaja. Mietin vieläkin, miksi haluan isona. Iloinen hulluttelija. Yritän muistaa elää hetkessä. Blogissa seikkailevat koirani Saana, Romeo ja Iitu kisut, välillä kirjoituksia myös aiheen vierestä.



Saana
s. 25.8.2008

© Maria Hästbacka
Saanan emässä on lapinporokoiraa ja islanninlammaskoiraa ja Saanan isä on puhdas suomenlapinkoira. Saana on ollut minulla pennusta asti ja monet elämän muutokset olemme yhdessä kokeneet. Koiran ottamista en ole koskaan katunut, sillä koirat ovat aina vilpittömästi iloisia. Koulusta kotiin tullessa on mukava, kun joku on ovella vastassa.
  Olemme käyneet Saanan kanssa pentukurssin, TOKO-alkeet  ja agility alkeet. Kisaamaan Saanasta tuskin koskaan on sen paukkuarkuuden takia. Suurissa väenpaljouksissa koira menee helposti lukkoon, joten harrastelemme ihan omaksi iloksemme kotipihassa. Saanassa olisi kyllä potenttiaalia hyväksi toko koiraksi, sillä se on miellyttämisen haluinen koira. Pieni innostuksen kipinä on myös syttynyt jäljestykseen ja tarkoituksena olisi aloittaa sitä harjoittelemaan tässä kevään aikana Se jos mikä olisi Saanalle mieluista tekemistä!
  Saanan koirakaveruksiin kuuluvat Davy ja Vilma koirat, joiden kuvia tulee blogin postauksissa vilahtelemaan.
  Saana on aina tullut toimeen kissojemme kanssa ja meillä kissat ovat pomoja. Vaikka Saana onkin hieman arka, tulee se myös lasten kanssa mainiosti toimeen.


Toope "Topsa"
s. 22.11.2006


Nimestään huolimatta Toope on steriloitu naaras kissa, joka on meidän talon matami ja eläinten pomo. Toopella on ollut yksi pentue v. 2007 jouluna ja Toope olikin esimerkillinen äiti. Toope on ollut meillä myös pennusta saakka, mutta on vieraita kohtaan hieman arka.






Tahma-tassu "Tahmis"
s. 4/2009


Tahma-tassu on myös steriloitu, eikä se ole tehnyt yhtään pentuetta. Tahmis tuli meille 9kk ikäisenä Toopen kaveriksi. Toopella meni aikansa, ennen kuin se hyväksyi Tahmiksen laumansa jäseneksi. Kissa tulee mainiosti toimeen lasten ja Saanan kanssa, Tahmis on luonteeltaan paljon avoimempi kuin Toope ja rakastaa rapsutuksia.

Ei kommentteja: